Jaakko Ojalehto Matkailublogi vaihto-opiskelusta Kanadassa sekä työskentelystä Pariisissa

14Maa/120

Lopputyö ideasta tuotteeksi

Kevät saapuu ja blogiin kirjoittaminen tuntuu yhtäkkiä taas mielekkäältä. Tämä ei tosin johdu keväästä vaan siitä että sain vihdoin ja viimein palautettua viidennen ja toivottavasti viimeisen version lopputyöstäni. Kaikenkaikkiaan lopputyöni on ollut aika iso ja kunnianhimoinen projekti, jonka etenemisestä kerron hieman lisää.

22Tou/110

Viimeinen työ- ja koulupäivä

Mulla oli perjantaina tavallaan samaan aikaan sekä viimeinen työ- että koulupäivä. Viimeinen työpäivä oli sinänsä hieman kyseenalainen, koska jatkan heti maanantaina töitä NetBoosterin Pariisin pääkonttorilla ja tulen varmasti tekemään töitä Suomen toimiston suuntaankin vielä. Myös viimeinen koulupäivä oli kyseenalainen kahdestakin syystä. Ensinnäkin mun täytyy tehdä vielä insinöörityö, jonka johdosta täytyy koululla käydä useastikin vielä ja toiseksi sain sitten hylätyn siitä maanantaisesta todennäköisyyden tentistä, joka täytyy siis käydä uusimassa.

17Tou/110

Millä todennäköisyydellä Pariisiin pääsee töihin?

Eipä ole taas tullut kirjoiteltua aikoihin. Asiaa olisi kyllä ollut, mutta aikaa ja innostusta kirjoittamiseen ei vain ole tuntunut löytyvän. Mutta nyt tekee taas pitkästä aikaa mieli kirjoittaa muutama sana opiskelusta ja töistä.

9Mar/100

Labroja, projekteja, kokeita, lukemista…

En ole taaskaan kirjoittanut yli kuukauteen, vaikka tarkoitukseni on kirjoittaa vähintään kerran viikossa. En ole kirjoittanut niin paljon kuin olisin halunnut kahdesta syystä.

11Tou/100

Robottiprojektin loppuhuipentuma

Koko kevään kestänyt 9 tuntia viikossa syönyt ohjelmistoprojektimme Lego Minstorms NXT-robottien ja Java-ohjelmointikielen parissa sai arvoisensa trillerimäisen jännän loppuhuipentuman. Pidimme robottiesittelyn Bulevardin toimipisteen juhlasalissa, jossa kukin ryhmä esitteli vieraileville opettajille ja oppilaille robottejaan. Jonoa oli ulos asti emmekä mahtuneet edes esittelemään robotteja, koska juhlasali oli tupaten täynnä ihmisiä.

26Maa/100

Insinöörilakki ja hylätty tentti

Raskaan viikon jälkeen tuntuu mahtavalta aloittaa viikonloppu jo kolmen aikoihin. Normaalisti olen arkipäivisin koulussa tai töissä noin kuuten asti, tänäänkin olisi mennyt koulussa viiteen, mutta PHP-ohjelmoinnin tunnit on peruttu tältä ja ensi viikolta. Viikko on tosiaan ollut erittäin kiireinen ja olen vain juossut paikasta toiseen, enkä ole blogiakaan ehtinyt kirjoittaa, vaikka sanottavaa olisi paljon.

20Maa/100

Metropolian tietotekniikan koulutusohjelman robottiprojektit

Tepon ensiesiintyminen Tämä toimii -teknologiakilpailussa sujui pääosin hyvin. Esittelimme robottia ala-asteelaisista koostetuilla noin viiden hengen pienryhmille ja heidän ohjaajilleen, joista suurin osa oli koulumme oppilaita. Lisäksi esittelimme Tepon muutamille koulumme opettajille.

15Maa/100

Tämä toimii! -teknologiakilpailu

Huomenna on teippejä seuraavan Lego -robottimme Tepon suuri päivä ja ensiesiintyminen. Esittelemme robotin valtakunnallisessa 1.-6. luokan oppilaille tarkoitetussa teknologiateollisuus ry:n järjestemässä Tämä toimii -teknologiakilpailussa. Roboteille täytyi antaa nimi ilmeisesti siksi koska oppilaat äänestävät roboteista hienoimmain/vaikuttavimman. Robottimme nimeksi otimme yhden ensimmäisistä nimistä mitä mieleen sattui tupsahtamaan. Teppo taisi tulla mieleen teipistä ja teippien etsimisistä, kuulostaahan Teppo ja teippi lähes samalta.

25Hel/100

Kiireinen talviloma

Maanantaina olisi tarkoitus vastaanottaa uusi vuokra-asunto ja viedä ensimmäinen muuttokuorma. Toisaalta tuntuu haikealta muuttaa pois mahtavasta kämpästä ja hienojen kämppisten luota, mutta toisaalta oma yksityinen luukku kuullostaa myös houkuttelevalta. Ikävää muutosta tekee se, että en ole talvilomasta huolimatta kerennyt aloittaa pakkaamista vieläkään.

10Hel/100

Mindstorms NXT legorobotti ohjelmointiprojekti

Ohjelmistoprojekti

Opintoihini kuuluu 6 opintopisteen laajuinen koko kevään kestävä ohjelmointiprojekti. Kurssin ohjelmointiprojektia ei suinkaan saa valita itse vaan kurssi keskittyy itsenäisten legorobottien ohjelmointiin. Kurssin opiskelijat jaettiin pareihin ja jokaiselle parille annettiin Asus EEEpc miniläppäri sekä Lego Mindstorms NXT robotti käyttöömme. Leppävaaran toimipisteessä kyseinen kurssi käsittelee myös robotteja, mutta siellä robotit tehdään alusta alkaen käsin mekaniikkaa, elektroniikka ja ohjelmistoa myöten.