Jaakko Ojalehto Insinööriopiskelijan arkea vaihto-opiskelusta Kanadassa.

24Elo/100

Lähtö lähestyy!

Lähtöön kohti Kanadaa on aikaa enää vajaat 12 vuorokautta. Viimeiset työpäivät lähestyvät ja erilaiset valmistelut ja paperihommat odottavat tekijäänsä. Lisäksi Facebook-kutsuja sekä -viestejä satelee tulevilta vaihtokavereilta. Monet tuntuvat haluavan tutustua toisiin ennen opiskeluiden alkua.

9Elo/100

Maksuvaikeuksia

Asun vaihto-opiskelun ajan Mount Royal Universityn campuksella neljän hengen asunnossa, joka maksaa noin 600 canadian dollaria eli noin 440 euroa kuussa. Neljän kuukauden asumisen maksaa siis noin 1760 euroa. Kaiken huippuna tämä pitäisi maksaa luottokortilla. Kaikilla opiskelijoilla ei edes ole luottokorttia ja harvalla riittää luottoraja 1760 euron kertalaskun maksamiseen.

23Hei/100

Pitkä hiljaisuus

Tavoitteenani olisi kirjoittaa noin yksi blogikirjoitus viikossa, mutta nyt takana on jo yli kahden kuukauden hiljaisuus. Syy ei ole siinä ettei minulla olisi aiheita mistä kirjoittaa vaan päinvastoin.

Toukokuussa koulun loppuessa painiskelin kurssien lopputöiden sekä tenttien parissa. Oman kiireen ja stressin aiheutti myös vaihtoon liittyvät paperityöt. Vaikka suurin papereiden pyörittely oli toukokuussa jo ohi ja pääsy kouluun varmistettu niin kurssivalintoihin, asumiseen ja muuhun vastaavaan liittyviä juttuja oli silti paljon tehtävänä.

8Maa/100

Muuton jälkeen

Pian alkaa olla muuttolaatikot purettuna ja tavarat suunnilleen järjestyksessä. Viime viikko muuttoinen oli kyllä harvinaisen rankka, vaikka työtuntejakaan ei kertynyt kovin montaa. Niin siihen muuttoon vaan menee yllättävän paljon aikaa ja energiaa.

Tagit: , Lisää
2Maa/101

Muuttopainajainen

Viimeisen kahden päivän olen ajatellut usein että nyt menee niin heikosti ettei mikään voi enää mennä pieleen. Luonnollisesti olen aina ollut väärässä. Tämänkertaisessa muutossa on siis riittänyt ongelmia eikä urakka ole vieläkään valmis, mutta tällä hetkellä en voi kun istua, blogata ja odottaa.

25Hel/100

Kiireinen talviloma

Maanantaina olisi tarkoitus vastaanottaa uusi vuokra-asunto ja viedä ensimmäinen muuttokuorma. Toisaalta tuntuu haikealta muuttaa pois mahtavasta kämpästä ja hienojen kämppisten luota, mutta toisaalta oma yksityinen luukku kuullostaa myös houkuttelevalta. Ikävää muutosta tekee se, että en ole talvilomasta huolimatta kerennyt aloittaa pakkaamista vieläkään.

17Hel/100

Parempi asunto itsellä kuin kymmenen etuovi.comissa

Nyt on nimi vihdoinkin vuokrasopimuksessa ja voin keskittyä muuhun kuin vuokrailmoitusten lukemiseen, asuntoesittelyissä ravaamiseen, ja vuokranantajien tavoitteluun sekä mailitse että puhelimitse. Fiilis on mainio ja kasautuneet koulutehtävätkin tuntuvat vähemmän ylivoimaiselta esteeltä.

9Hel/100

Asuntoesittely asuntoesittelyn perään

Tänään jouduin lähtemään koulusta kesken olio-ohjelmoinnin kurssin, koska halusin ehtiä käymään kahdessa asuntoesittelyssä. Ensimmäinen esittely oli 26 neliön yksiö Alppilasta. Asunto oli hyvässä kunnossa, keittiö ja vessa oli juuri uusittu, ilmoitin kiinnostukseni ja täytin yhteystietolomakkeen. Toivon todella paljon että saisin tämän asunnon. Seuraava esittely oli 35 neliön yksiössä Vuosaaressa. Kämppä oli ihan kiva, edullinen ja tilava, mutta vähän turhan kaukana keskustasta. Esittelyt olivat saman välittäjän pitämiä, joten samalla vaivalla ilmoitin kiinnostukseni myös tästä kohteesta, mutta kerroin Alppilan kohteen sopivan tarpeisiini paremmin.

8Hel/100

Avautumista vuokra-asunnon etsimisestä

Vuokraamaamme kimppakämppää ollaan myymässä ja olen muutamien viikkojen ajan selaillut vuokra-asuntojen ilmoituksia ja todennut että kaikki asunnot menevät muutamassa päivässä. Useissa ilmoituksissa asunnon, vuokrasopimuksen ja taloyhtiön tiedot ovat erittäin vajaita. Esimerkiksi pyykkituvan olemassaolosta ei yleensä mainita sanallakaan. Itseäni ei ainakaan huvita ostaa yksiöön pesukonetta joka valtaa puolet kylpyhuoneesta. Toinen asia mitä yleensä ei kerrota on vuokrasopimuksen pituus. Monesti sopimusta ei voi irtisanoa ensimmäisen vuoden aikana ilman sopimussakkoa, joka sekin jätetään mainitsematta ilmoituksissa.